Nurinperin

Sanastoa

päinvastoin toisinpäin
takaperin selkä edellä; lopusta alkuun
nurinpäin väärinpäin
päivänsankari henkilö, joka viettää juhlapäiväänsä
vuoronperään vuorotellen, jokainen vuorollaan
napista valittaa
varustaa laittaa mukaan evääksi
ylösalaisin yläpuoli alaspäin ja alapuoli ylöspäin
jäähyväiset hyvästi, näkemiin

Lukutehtävä 1

Lue alla oleva teksti Petterin syntymättömyyspäivät ja tarkista sitten tekstinymmärtämistehtävän avulla, oletko ymmärtänyt tekstin. Vaikeisiin sanoihin saat apua sanaselituksistä.

Petterin syntymättömyyspäivät

Petteri oli päättänyt pitää syntymättömyyspäivät. 
– Mitkä ne semmoiset ovat? äiti kysyi kummissaan. 
– Syntymäpäivien vastakohta tietenkin, Petteri selitti. – Kaikki tehdään päinvastoin kuin talvella, koska minä olen syntynyt kesällä. Vieraat tulevat sisään takaperin, ja kaikkien hatut ja puserot ovat nurinpäin päällä. Ja niin edelleen. 
Petteri kirjoitti kutsukortit kaikille vieraille. Kutsu piti lukea kirjain kirjaimelta takaperin, ” 5 olk aniatsiit elliem elut”, korteissa luki.

Viideltä tiistaina Suomisen ovikello soi. Petteri meni avaamaan oven. Antti, Anna, Minna ja Pena kävelivät takaperin eteiseen ja sanoivat tullessaan ”näkemiin”. Kukaan ei onnitellut päivänsankaria eikä tuonut lahjoja. Sen sijaan Petteri toivotteli kullekin vieraalleen vuoronperään
– Onneksi olkoon, Antti! Onneksi olkoon, Anna ja Minna ja Pena! Sitten Petteri antoi jokaiselle lahjan. Minna sai pienen sinisen vihon. Pena ja Antti saivat yhteisesti karamellipussin, josta Petteri oli maistanut. Antti napisi, ettei se ollut oikein reilua. Anna sai Petterin tekemän paperitalon.  
– Sotiik, Anna sanoi. Se oli ”kiitos” takaperin.

Tavallisilla syntymäpäivillä isäntäväki tarjoaa kakkua ja mehua. Syntymättömyyspäivillä tietenkin vieraat hoitivat tarjoilun. Äiti oli varustanut Penan mukaan mehupullon, ja Annan ja Minnan äiti oli leiponut pienen kakun. Varmuuden vuoksi kakku pantiin juhlapöytään ylösalaisin, jotta kaikki olisi päinvastoin kuin syntymäpäivillä. Oli totisesti onni, ettei kakussa ollut kermavaahtoa eikä kynttilöitä.

Arvaatko, miten syntymättömyyspäivät päättyivät? Tietenkin ihan takaperoisesti. Kun vieraat lähtivät kotiin, Petteri kätteli heitä jäähyväisiksi:                                                                                                   
– Päivää, päivää ja tervetuloa! Hauska tutustua!

Kaarina Helakisa

Tekstin ymmärtäminen

Lue ensin teksti Petterin syntymättömyyspäivät ja merkitse sitten, ovatko seuraavat väitteet oikein vai väärin.