En tiedä mitä tehdä

976 katselukerta(a)
Hei,  olen tällä hetkellä lukiossa. Syksyllä alkaisi toinen vuosi, mutta kiinnostukseni on nollassa ja olen harkinnut ensimmäisestä päivästä asti lopettamista. Päivä päivältä tulen varmemmaksi siitä , että haluan lopettaa lukion. En saa siellä hyviä numeroita, loska yksikään aine ei siellä  kiinnosta. Kavereita on vain yksi ja muutenkin lukio ei vain yksin kertaisesti ole minua varten. Olen päättänyt haluta matkailu-alalle mutta kevään haku-aika on jo sulkeutunut. Haluan opiskella helsingissä, mutta tällä hetkellä asun eri paikka kunnalla. Mietin vaihtoehtoja mitä voison tehdä.  Onko tällä hetkellä menevässä haussa paikkoja helsinkiin matkailu-alalle? Tai jos hakisin helsinkiin ammattistarttiin tai oppi-sopimukseen, jonka jälkeen hakisin  keväällä 2015 kyseiselle alalle. Onko minun vaikea päästä kaiken tämän jälkeen opiskelemaan? Keskiarvonu peruskoulun jälkeen oli kokonaisuudessaan 8.5 ja luku aineet 8.2. Kiitos vastauksesta jo etukäteen!
Kysymys lähetetty: 20. kesäkuuta. 2014 Lukiosta jatko-opintoihin ( Eitietoatulevasta )

Suvi vastaa:

Moi!

Kiitos viestistäsi! Kysymyksesi herätti monenlaisia ajatuksia - ensimmäisenä sen, että oletko jutellut asiasta vanhempiesi kanssa? Helsinkiin opiskelemaan muutto vaatii ehdottomasti heidän hyväksyntänsä - ja myös taloudellisen tukensa. Kelan sivuilla on opintotukilaskuri, jonka avulla voit laskea minkä verran saisit opintorahaa ja asumistukea, jos asuisit yksin Helsingissä. Lisäksi pääkaupunkiseudulta voi olla vaikea saada asuntoa - ellei sinulla sitten ole sukulaisia, jonka luona voisit asua.

Lista vielä vapaana olevista koulutuspaikoista löytyy osoitteesta www.opintopolku.fi. Katselin sen läpi ja huomasin, että matkailualan koulutuspaikkoja oli haussa useissa oppilaitoksissa ympäri Suomea. Lähinnä Helsinkiä avoimia paikkoja oli Espoossa, Omniassa. Tuolla opintopolku.fi-sivustolla on myös kerrottu, miten haku vielä vapaana oleviin koulutuspaikkoihin tehdään.

Ajattelen, että ilman motivaatiota on hankalaa opiskella missään oppilaitoksessa. Peruskoulun päättötodistuksesi keskiarvo kuulostaa hyvältä ja tilannehan on se, että jos suoritat lukion loppuun, et voi enää hakea jatko-opintoihin peruskoulun todistuksella, vaan haku suoritetaan lukion todistuksella. Jos olet varma, että lukio ei ole sinulle sopiva opiskelupaikka ja toisaalta olet ottanut selvää matkailualasta ja todennut sen kiinnostavaksi, vaihto voi hyvinkin olla perusteltu. Lisäksi saat hyväksiluettua kaikki lukiossa suorittamasi kurssit myös ammatillisiin opintoihin tai halutessasi voit käyttää kurssit kaksoistutkintoon eli kirjoittaa ylioppilaaksi ammatillisten opintojen ohella.

Jos päätyisit siihen ratkaisuun, että et hae nyt ammatillisiin opintoihin tai jos haet ja et pääse, ajattelisin, että paras vaihtoehto ei välttämättä ole ainakaan ammattistarttiin hakeminen - se on suunnattu vähän erilaisessa tilanteessa oleville. Vaihtoehtoina näkisin 1.) lukion jatkamisen, jolloin sinulla olisi varmaankin seuraavan yhteishaun aikaan niin paljon kursseja (noin 40), että sinut voitaisiin sijoittaa alan yo-pohjaiseen ryhmään, jolloin ammatillinen tutkinto suoritetaan kahdessa vuodessa. 2.) Hakemisen esim. puolivuotiseen kotitalousopetukseen (haku nyt kesällä, katso ohjeet www.opintopolku.fi -sivustolta), josta saa lisäpisteet sekä valmiuksia oman talouden pyörittämiseen. Tai 3.) Mainitsemasi oppisopimus, jos sinulla olisi sopiva paikka tarjolla. Oppisopimuksessahan suoritetaan ammatillinen tutkinto eli sen solmiessaan sitoutuu työskentellemällä opiskelemaan ammatin itselleen (kesto yleensä n. 3 vuotta). Oppisopimuspaikkaa saattaa kuitenkin olla vaikea saada tällaisessa taloustilanteessa.

Olet isojen päätösten edessä - toivottavasti saat niiden tekemiseen tukea perheeltäsi ja ystäviltäsi. Jos haluat kysyä vielä lisää/laajemmin, sähköpostiosoitteeni saa Kesälukioseuran toimistosta (toimisto@kesalukioseura.fi).
Vastattu: 21. kesäkuuta. 2014 ( Suvi-opo )
...